Paavit 1800-luvulta nykypäivään
From Wikipedia, the free encyclopedia
Paavit 1800-luvulta nykypäivään tarkoittavat vuonna 1799 kuolleen paavi Pius VI:n seuraajia. Pius VI oli viimeinen todellista maallista valtaa käyttänyt paavi, joten hänen seuraajiensa valta oli pikemminkin henkistä ja rajoittui maallisesti vain tiettyinä aikoina Kirkkovaltion ja tiettyinä aikoina Vatikaanivaltion sisälle.
Paaviuden historia | |
Paavi Benedictus XVI:ta kuulemaan kokoontunutta ihmismassaa. Tultaessa 1800-luvulta nykypäivään on paaviudesta kehittynyt kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu instituutio, jolla on myös paljon kannattajia. | |
Kysymys ensimmäisestä paavista | |
Varhaiskirkko ja myöhäisantiikki | (n. 30 – 600 ) |
Keskiaika | (600 – 1400) |
Uusi aika | (1400 – ) |
1800-luvulta nykypäivään | (1800 – ) |
Pius VI:n seuraajien aikana paavius muun muassa kehittyi hengellisen ja maallisen instituution sekoituksesta enemmän hengelliseen suuntaan. 1800 ja 1900-luvun paavien pontifikaattien ajalle ajoittuvat muun muassa Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous, Vatikaanin toinen kirkolliskokous, Kirkkovaltion menettäminen, riita Italian valtion kanssa sekä Vatikaanin perustaminen. Myös sellaiset tapahtumat kuin ensimmäinen ja toinen maailmansota sekä kommunismin nousu ja tuho Itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa ajoittuvat Pius VI:n seuraajien pontifikaattien ajalle.