Atomisemiotiikka
From Wikipedia, the free encyclopedia
Atomisemiotiikka on 1980-luvun alussa syntynyt semiotiikan sovellus, joka tarkastelee mahdollisuuksia suunnata tiedottava tai varoittava viesti etäiseen tulevaisuuteen – vähintään 10 000 vuoden päähän – sellaisena, että viestin alkuperäinen merkityssisältö säilyy. Atomisemiotiikka sai alkunsa soveltavasta tehtävästä: Kun tiedetään, että kulttuuriset merkit (kuvat, esineet, kielelliset ilmaisut) ja niiden tulkinnat ovat muuttuvaisia, kuinka merkitä ydinvoimaloiden radioaktiivisen jätteen loppusijoituspaikat siten, ettei etätulevaisuuden satunnainen vierailija saa päähänsä ryhtyä harrastelija-arkeologiksi ja kaivautua tutkimaan hautapaikan saloja?
Atomisemiotiikan virikkeenä voidaan pitää yhdysvaltalaisen lingvistin ja semiootikon Thomas Sebeokin vuonna 1981 laatimaa tutkimusraporttia "Communication Measures To Bridge Ten Millennia", jossa ehdotettiin paikan vaarallisuutta korostavan tabun keinotekoista luomista ja ritualistista ylläpitämistä pikemminkin ihmisten uskonnolliseen arkuuteen kuin järkisyihin vetoamalla. "Kirouksen" ylläpitäjiksi Sebeok ehdotti eräänlaista valepapistoa, joka koostuisi monien tieteenalojen asiantuntijoista. Vain tämän itseään vähä vähältä nuoremmilla kollegoilla täydentävän konsiilin jäsenet tietäisivät totuuden suojeltavasta paikasta.