Córdoban moskeija
From Wikipedia, the free encyclopedia
La Mezquita (espanjaa, arabian kielen sanasta Masijd “moskeija”) on Córdobassa, Espanjan Andalusiassa sijaitseva pyhäkkö. Arabihallitsijat rakennuttivat sen vuosina 785-987. Rakennus ehti olla moskeijana neljäsataa vuotta. Vuonna 1236 se vihittiin kirkoksi, kun Kastilian kuningas Ferdinand III reconquistan myötä valloitti kaupungin.[1] Moskeijan kohdalla saattoi aikaisemmin sijaita Pyhän Vincent Zaragozalaisen kirkko, mutta asia ei ole varma.[2][3]
Mezquita on Córdoban umaijadikalifaatin suurenmoisin näihin päiviin säilynyt muistomerkki. Se ei kuitenkaan ole säilynyt aivan täydellisenä, sillä vuonna 1523 piispa Alonzo Manriquen määräyksestä rukoussalin keskelle alettiin rakentaa varhaisrenessanssityylista katedraalia.[4]
Arabivalloittajien uskonnosta ei ole säilynyt tietoja, joten on arvoitus, tehtiinkö pyhäkkö jo 700-luvulla moskeijaksi vai muutettiinko sellaiseksi vasta 800-luvulla, jolloin ensimmäiset tiedot islamista ilmaantuvat kirjallisiin lähteisiin. Valloituksesta kertova ainoa aikalaislähde, Vuoden 754 Kronikka ei vielä puhu muslimeista eikä uskonsodasta, vaan arabeista.[5] Myöskään esimerkiksi Mesquitan alkuperäinen rukoussuunta ei osoita Mekkaan vaan poikkeaa siitä 17 astetta.[6]