Futuuri (talous)
sopimus tulevista osake- tai arvopaperikaupoista / From Wikipedia, the free encyclopedia
Futuuri on julkisesti noteerattu johdannaissopimus, jolla sitoudutaan ostamaan ja myymään tiettynä aikana tulevaisuudessa kohde-etuutta (esimerkiksi arvopaperi, valuutta, joukkovelkakirja tai raaka-aine) hintaan, joka on sovittu sopimushetkellä. Kurssivaihteluista johtuen futuurilla on taloudellista merkitystä. Futuuri voi olla noteerattu arvopaperipörssissä; niitä voidaan myös ostaa ja myydä siellä.
Futuureilla kauppaa käyvät tahot voidaan pääsääntöisesti jakaa kahteen ryhmään:
- niihin, jotka haluavat suojautua kohde-etuuden hinnanmuutoksilta (esimerkiksi kyseisen hyödykkeen tuottaja tai kuluttaja), ja
- niihin, jotka pyrkivät tekemään taloudellista voittoa ennustamalla markkinahintojen muutosta.
Jälkimmäisen ryhmän arvioidaan parantavan markkinoiden likviditeettiä ja lisäävän hintojen ennustustarkkuutta, mutta jälkimmäiseen hyötyyn on myös esitetty vastaväitteitä (ks. spekulaatio).
Suuren yleisön tietoisuuteen futuurikauppa tuli vuonna 1995, kun Britannian vanhimman sijoituspankin Barings Bankin futuurikaupan Singaporen-yksikön johtajan Nicholas "Nick" Leesonin futuurikaupat suistivat koko pankin vararikkoon.