Inkeriläisten kansanmurha
From Wikipedia, the free encyclopedia
Inkeriläisten kansanmurha on Venäjän vallankumouksen käynnistämä 1900-luvun tapahtumien sarja, jossa Neuvostoliitto karkotti, vangitsi sekä surmasi inkeriläisiä sekä mitätöi, tuomitsi ja tuhosi heidän kulttuurinsa, mikä johti Inkerin suomalaisten kansanmurhaan.[1][2] Suomalaisia karkotettiin Neuvostoliitossa valtaosin 1930–1940-luvuilla. Yli 100 000 karkotetusta suurin osa oli inkerinsuomalaisia. Suuren terrorin teloituksissa ammuttiin arviolta yli 20 000 suomalaista, yhtä paljon kuin talvisodassa. Monet kuolivat myös karkotuksen aikana ankarissa oloissa, sodissa ja nälänhädissä.[3]
Inkerinmaata sanan historiallisessa merkityksessä ei enää ole.[4] Ennen Neuvostoliiton vainoja inkeriläisiä oli arviolta 140 000–160 000[5][6], kun nykyään heitä asuu hajanaisesti Venäjällä noin 19 000.
Vuodesta 1935 alkaen kansanmurha ilmeni kokonaisten inkerinsuomalaisten kylien väestön karkottamisina Neuvostoliiton rajaseudulta, joukkovangitsemisina sekä teloituksina, erityisesti vuosina 1937 ja 1938. Syynä kansanmurhaan oli Neuvostoliiton epäluuloinen suhtautuminen inkeriläisiin heidän Suomeen suuntautuneiden läheisten kulttuurillisten ja historiallisten suhteidensa vuoksi. Samoihin aikoihin myös monet muut etniset ryhmät ja vähemmistöt joutuivat vainon kohteiksi.[2]
Inkerinsuomalaisiin kohdistettu tuhoamisprosessi oli keskusjohdettua ja harkittua. Myös 1990-luvun venäläinen lainsäädäntö viittaa siihen kansanmurhana. Tuhonnan tavoitteena oli erityisesti miespuolisen väestön murhaaminen. Kymmenet tuhannet inkeriläiset kuolivat karkotusmatkoilla ja erikoissiirtoloissa.[7] Inkerinsuomalaiset joutuivat totaalisen karkotuksen kohteeksi. Yli 100 000 venäjänsuomalaista joutui joukkokarkotetuksi ilman tuomiota, ja suurin osa heistä oli inkerinsuomalaisia. Inkerinmaa ja Suomen vastainen raja-alue kokivat etnisen puhdistuksen suomalaisista Stalinin aikana.[8]