Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin Vaalijärjestö
entinen suomalainen puolueenkaltainen organisaatio / From Wikipedia, the free encyclopedia
Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin Vaalijärjestö (STPV) oli suomalainen puolueenkaltainen organisaatio, joka perustettiin viranomaisten lakkauttaman Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen (SSTP) seuraajaksi vuonna 1924. Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto osallistui eduskuntavaaleihin 1924, 1927 ja 1929 saaden 10,4–13,5 prosenttia äänistä. Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmä kokosi parhaimmillaan 23 kansanedustajaa.
Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin Vaalijärjestö | |
---|---|
Perustettu | 1924 |
Lopetti | 1930 |
Ideologia | sosialismi, kommunismi |
Poliittinen kirjo | äärivasemmisto |
Äänenkannattaja | Työväenjärjestöjen Tiedonantaja |
Jäsenmäärä | n. 6 000 (1929)[1] |
Nuorisojärjestö | Sosialistinen nuorisoliitto |
Varhaisnuorisojärjestö | Työväen Järjestönuorten Liitto |
Raittiusjärjestö | Suomen Työväen Raittiusliitto |
Urheilujärjestö | Työläisurheilun Yhtenäisyyskomitea |
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo |
Liikkeen organisaatio koostui työväen paikallisjärjestöistä, työväen ja pienviljelijäin yhdistyksistä, vaalijärjestöistä ja opintojärjestöistä. Paikallisia vaalijärjestöjä johtivat vaalineuvostot, joiden toimeenpanevia elimiä olivat vaalikomiteat. Valtakunnallista toimintaa ohjasi Helsingin työväen vaalikomitean maatakäsittävä jaosto ja linja määriteltiin maatakäsittävissä sekä alueellisissa neuvottelukokouksissa. Yhdistyksiä oli yhteensä noin viisi sataa. Järjestöjen alueellinen kattavuus oli pienempi kuin SSTP:llä, sillä lakkautettujen työväenyhdistysten tilalle ei yleensä onnistuttu perustamaan elinvoimaisia kaupunginosa- ja kyläjärjestöjä.[2] Liikkeen pää-äänenkannattaja oli Työväenjärjestöjen Tiedonantaja (1923–1930), jonka lisäksi ilmestyi kuusi alueellista sanomalehteä, aikakauslehtiä, tilapäisjulkaisuja ja järjestölehtiä.[3]
STPV lähiyhteisöineen oli suomalaisen kommunismin julkinen haara. Vaalijärjestö oli osa liikettä, joka toimi samanaikaisesti myös laittomasti ja toisaalta avoimesti Neuvostoliitossa. Viranomaisten kieltämä Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) pyrki ohjaamaan järjestöä maanalaisen verkostonsa avulla, mutta sen piiriin mahtui myös käsityksiä, jotka eivät täysin seuranneet bolševismin kaavoja. Vaalijärjestöjen käytännön toiminnassa Kommunistisen internationaalin oppeja sovellettiin Suomen työväenliikkeen perinteen pohjalta. Viranomaiset lakkauttivat vaalijärjestön ja muut suomalaisen kommunismin yhdistykset vuonna 1930, jolloin liike menetti mahdollisuutensa mielipiteiden julkiseen esittämiseen.[4] Äärivasemmisto ei voinut osallistua vaaleihin ennen sotien päättymistä.
Pienviljelijä-sanan lisääminen vaaliliittojen ja eduskuntaryhmän nimiin oli osa Kominternin työväen ja talonpoikien liittoutumista korostanutta politiikkaa, jonka merkitystä myös SKP alkoi painottaa uudella tavalla vuodesta 1923 alkaen. Maanviljelijäväestön suosiota tavoitellut puolue luopui kaiken maan sosialisoimisvaatimuksesta, tunnusti perinnöllisen maanomistusoikeuden ja vaati lisämaita pientilallisille sekä maata maattomille. Kyse oli kommunistien mielestä kahdesta erillisestä yhteiskuntaluokasta, mitä korostettiin muotoilulla ”sosialistinen työväki ja pienviljelijät”.[5]