Tadžikistanin historia
From Wikipedia, the free encyclopedia
Tadžikistan on entisistä Keski-Aasian neuvostotasavalloista ainoa, jonka väestö ei ole turkkilaista perimää, vaan tadžikit ovat iraninsukuinen kansa. Tadžikit polveutuvat persialaisheimoista, jotka harjoittivat maanviljelyä, eivätkä he siten olleet paimentolaisia. Tadžikkien asuttamat alueet ovat olleet varhaishistoriallisina aikoina persialaisten hallinnassa, kunnes Aleksanteri Suuri valloitti alueet 330 eaa. Sittemmin alueet ovat kuuluneet Baktriaan ja persialaisen Sassanidien dynastian hallintaan. 700-luvulla arabivalloitusten mukana alueelle saapui islam. Mongolit valtasivat alueen 1200-luvulla ja tämän jälkeen valtaa pitivät timuridit. Uzbekkien hallitsema Buharan kaanikunta hallitsi Tadžikistanin aluetta 1500-luvulta lähtien. Venäjän keisarikunnan laajetessa Keski-Aasiaan, Buhara ja Tadžikistanin alue sen mukana joutuivat venäläisten alaisuuteen. Venäjän vallankumouksen jälkeen Tadžikistanista tuli osa Neuvostoliittoa. Neuvostohallinnon aikana Tadžikistan oli köyhä ja maanviljelyksestä elantonsa saava neuvostotasavalta. Tadžikistan itsenäistyi Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena vuonna 1991. Vasta itsenäistynyt maa ajautui sisällissotaan.[1] Maata on vuodesta 1992 lähtien hallinnut Emomali Rahmon.[2]