ATR 72
From Wikipedia, the free encyclopedia
ATR 72 on kaksimoottorinen potkuriturbiinikäyttöinen liikennelentokone, joka on tarkoitettu syöttöliikenteeseen lyhyille lentoreiteille. Koneen valmistaja on ranskalais-italialainen ATR (ransk. Avions de Transport Régional). Voimanlähteenä käytetään Pratt and Whitneyn vapaastipyöriviä kaasuturbiinimoottoreita. Lentokoneeseen mahtuu enimmillään 76 matkustajaa, kaksi lentäjää ja kaksi matkustamohenkilökunnan jäsentä (yksi 50 matkustajaa kohti). Modernimpaa 600-versiota lukuun ottamatta koneen avioniikka edustaa analogi- ja lasiohjaamokauden välistä siirtymävaihetta: keinohorisontti- (EADI) ja suunnistusnäyttöjen (EHSI) kuva tuotetaan digitaalisen symboligeneraattorin avulla, mutta toisaalta osa mittareista on mekaanisia (vrt. Boeing 757/767). Useissa ATR-koneissa on sähköinen potkurinohjausjärjestelmä (Propeller Electronic Control, PEC[1]). Varsinainen lennonhallintajärjestelmä (FMS) koneeseen saatiin vasta vuosituhannen vaihteessa. Koneesta on kolmea päämallia: 200-sarja on alkuperäinen tuotantoversio, 1997 liikenteeseen tuli 500-sarja, jossa on mm. uudet moottorit (PW127F[2]) ja kuusilapaiset potkurit. 600-sarja puolestaan on nykyinen tuotantoversio, jota on valmistettu vuodesta 2010 (oikeammin molemmat ovat vain 200-sarjan muunnoksia), jossa on mm. New Avionics Standard-niminen, täysimittainen lasiohjaamo (Thalesin toimittamalla avioniikalla[3]) ja vielä tehokkaammat moottorit (PW127M), sekä ILS CAT III- ja RNP-valmiudet, sekä vuodesta 2017 mm. inertiasuunnistusjärjestelmä.[4][5][6] Kesästä 2022 lähtien ATR 72:n ja 42:n moottoriksi uusiin koneisiin tulee PW127XT, joka tarjoaa kolme prosenttia pienemmän kulutuksen kuin M-sarja, pidemmät huoltovälit ja tulevaisuudessa mahdollisuuden käyttää uusiutuvaa kerosiinia (Sustainable Aviation Fuel, SAF) sekoittamatta sitä tavalliseen kerosiiniin. XT-moottoreilla koneiden polttoaineenkulutus on 40 prosenttia lähinnä vastaavia suihkuliikennekoneita pienempi.[7] Tarjolle tulee myös mahdollisuus XT:n jälkiasennukseen olemassa oleviin 500- ja 600-sarjan koneyksilöihin.[8] Nykyisen ATR-malliston seuraaja on ATR Evo, jonka arvioitu kaupallinen käyttöönottoajankohta on vuonna 2030.[9] Myös räätälöityjä malleja on olemassa -- esimerkiksi Norran operoima OH-ATP on itse asiassa ATR 72-600 500-sarjan avioniikalla. Ratkaisuun päädyttiin, koska 500-sarjaa ei enää valmistettu konetta toimitettaessa, ja kone olisi ollut yhtiön ainoa 600-sarjan yksilö, mikä olisi hankaloittanut koulutusta.[10] Vuonna 2022 ATR esitteli uuden ATR 42/72-koneiden ilmastointijärjestelmän nimeltään New Air Management System (NAMS), joka liittyy kiinteästi uuteen XT-sarjan moottoriin, ja jota koelennettiin mm. Ivalossa ja Rovaniemellä. Kehitysaskel paransi uusien ATR-yksilöiden ilmastoinnin laatua merkittävästi. Järjestelmän toteutus muistuttaa 737 MAX-sarjan vastaavaa järjestelmää.[11][12]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
ATR 72 | |
---|---|
Tyyppi | matkustajalentokone |
Alkuperämaa | Ranska, Italia |
Valmistaja | ATR |
Ensilento | 27. lokakuuta 1988 |
Esitelty | 27. lokakuuta 1989 (Finnair) |
Tila | tuotannossa |
Pääkäyttäjät |
Wings Air Azul Linhas Aereas Air New Zealand |
Valmistusmäärä | yli 1000 kpl |
Valmistusvuodet | 1989– |
Yksikköhinta | 26 800 000 (ATR 72-600) |
Kehitetty mallista | ATR 42 |
Muunnelmat |
ATR 72-200 ATR 72-210 ATR 72-500 ATR 72-600 |
Infobox OK |
Suomessa konetyypillä ovat operoineet esimerkiksi Blue1 (Golden Airin miehistöillä vain kahdella koneella, 2010-2013)[13], Finnair/KarAir (1989–2004), Aero Airlines AS (2004–2008)), Finncomm Airlines (2007–2011), Flybe Nordic (2011–2015), ja Nordic Regional Airlines (2015–) sekä DAT (2021-2022)[14], mikä tekee siitä Suomen liikenneilmailuhistorian pitkäaikaisimman syöttöliikennekonetyypin.[15] Suurin konetyypin käyttäjä on ollut American Eagle-brändi (Executive Airlinesin liikenneluvalla), jolla oli yli sadan ATR-72- ja ATR-42-koneen laivasto vuosina 1990–2013, sisältäen sekä 200- että 500-sarjan koneita. Yhdysvalloissa on nykyään vain yksi ATR-operaattori, Silver Air, ja potkuriturbiinikoneiden maine on siellä yleensäkin huono.[16][17]