James Van Allen
yhdysvaltalainen avaruustutkija / From Wikipedia, the free encyclopedia
James Alfred Van Allen (7. syyskuuta 1914 – 9. elokuuta 2006) oli yhdysvaltalainen avaruustutkija, joka Explorer 1 -satelliitin mittausten perusteella löysi Maan säteilyvyöhykkeet.[1][2]
James Van Allen | |
---|---|
James Van Allen vuonna 1977. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | James Alfred Van Allen |
Syntynyt | 7. syyskuuta 1914[1][2] Mount Pleasant, Iowa, Yhdysvallat[1][2] |
Kuollut | 9. elokuuta 2006 (91 vuotta)[1][2] Iowa City, Iowa, Yhdysvallat[1][2] |
Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
Ammatti | avaruustutkija, fyysikko |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | Iowan yliopisto |
Instituutti |
|
Tutkimusalue | avaruustutkimus, fysiikka |
Infobox OK |
Van Allen syntyi juristin poikana Iowassa. Hän valmistui ylioppilaaksi 1931 ja opiskeli fysiikkaa paikallisessa collegessa. Van Allen suoritti maisterin tutkinnon Iowan yliopistossa 1936 ja väitteli tohtoriksi 1939. Vuosina 1939–1942 hän oli tutkijana Carnegie-instituutissa ja Johns Hopkinsin yliopistossa. Van Allen osallistui ilmatorjuntatykkien ammusten sytyttimien (engl. proximity fuse) suunnitteluun ja hänestä tuli Yhdysvaltain laivaston tykistöupseeri. Tämäkin tehtävä koski sytyttimiä, nyt niiden testausta.[1][2]
Toisen maailmansodan loputtua Van Allen palasi Johns Hopkinsin yliopistoon ja osallistui V2-ohjuksilla tehtäviin kokeisiin. Vuonna 1951 hänestä tuli professori Iowan yliopiston fysiikan ja tähtitieteen osastolle. Tässä virassa hän jatkoi, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1985. Hän kuitenkin jatkoi tutkimustyötä.[1][2]
1940-luvulta alkaen Van Allen osallistui useisiin retkikuntiin, jotka mittasivat avaruudesta tulevaa säteilyä esimerkiksi Etelänavalla. Hän oli ensimmäisiä Yhdysvalloissa, joka käytti ilmapalloja ja raketteja tutkimuslaitteina. Van Allen oli yli 25 avaruuslaitteen päätutkija (PI eli Principal Investigator). Hän kirjoitti noin 280 julkaisua.[3]