4 Vesta
asteroidi / From Wikipedia, the free encyclopedia
4 Vesta (symboli: ) on kirkkain asteroidi ja toiseksi suurin kappale Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä. Vesta on neljäntenä löydetty asteroidi, ja sen löysi 1807 saksalainen tähtitieteilijä Heinrich Wilhelm Matthäus Olbers. Asteroidi Vesta sai nimensä roomalaisen mytologian Vesta-jumalattaren mukaan. Sen nimesi Carl Friedrich Gauss.[2] Vestaa pidettiin aluksi planeettana yhdessä Cereksen, Pallaksen ja Junon kanssa, kunnes uusien asteroidien löytyminen lopulta johti niiden aseman menetykseen 1800-luvun puolivälin jälkeen.[3][4][5] Kun Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni vuonna 2006 laati planeetan määritelmää, Vesta oli yksi planeettaehdokkaista. Määritelmä kuitenkin tiukentui, eikä Vestaa määritelty uudelleen planeetaksi.[6][7] Vesta on melko tiheä kivinen kappale, joka on historiassaan kokenut aineiden sisäistä lajittumista ja kaksi suurta törmäystä. Viimeisempi törmäys synnytti Vestaan suuren kraatterin, Rheasilvian, ja irrotti Vestasta kappaleita pieniksi asteroideiksi, joista osa on osunut Maahan meteoriitteinä. Kesällä vuonna 2011 Nasan lähettämä avaruusluotain Dawn saapui kiertämään Vestaa sen tutkimista varten. Luotain palasi takaisin Aurinkoa kiertävälle radalle syyskuussa 2012.[8][9][10]
4 Vesta | |
---|---|
Löytäminen | |
Löytäjät | H. Wilhelm Olbers |
Löytöaika | 29. maaliskuuta 1807 |
Kiertoradan ominaisuudet | |
Keskietäisyys Auringosta |
353,35 milj. km 2,362 AU |
Pienin etäisyys Auringosta |
321,93 milj. km 2,152 AU |
Suurin etäisyys Auringosta |
384,62 milj. km 2,571 AU |
Eksentrisyys | 0,0887 |
Kiertoaika Auringon ympäri |
1326 päivää 3,63 vuotta |
Keskiratanopeus | 19,34 km/s |
Inklinaatio | 7,140° |
Kuiden lukumäärä | 0 |
Fyysiset ominaisuudet | |
Läpimitta | 573×557×446 km |
Massa |
2,59×1020 kg |
Putoamiskiihtyvyys pinnalla | 0,22 m/s2 |
Pyörähdysaika | 0,2226 päivää, 5,342 tuntia |
Akselin kaltevuus | ~27,2°[1] |
Absoluuttinen kirkkaus | 3,20 |
Albedo | 0,423 |
Pakonopeus | 0,35 km/s |
Asteroidiluokka | V |
Pinnan lämpötila |
alin: 83 K keski: 143 K ylin: 253 K |
Infobox OK |