Suomen 23. eduskuntavaalit järjestettiin eduskunnan hajotuksen vuoksi 4.–5. helmikuuta 1962: muussa tapauksessa ne olisi pidetty saman vuoden heinäkuun alussa. Aiheena ennenaikaisiin vaaleihin oli, että puolueristiriitojen rasittama ja varsin suppeaan parlamentaariseen pohjaan nojannut Miettusen I hallitus oli osoittautunut kyvyttömäksi Suomen puolueettomuuden turvaamisessa kiristyneessä kansainvälisessä tilanteessa[1], johon liittyi myös noottikriisi. Vaalien jälkeen muodostettiin Karjalaisen I hallitus, jota seurasivat vaalikauden aikana Reino Lehdon johtama virkamieshallitus sekä Virolaisen hallitus.
Pikafaktoja Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan 101 paikkaa tarvitaan enemmistöön, Äänestysprosentti ...
Eduskuntavaalit 1962
|
|
|
Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan 101 paikkaa tarvitaan enemmistöön |
Äänestysprosentti |
85,1 % 10,1 %-yks. |
|
Ensimmäinen puolue |
Toinen puolue |
Kolmas puolue |
|
|
|
|
Johtaja |
V. J. Sukselainen |
Kusti Kulo |
Väinö Tanner |
Puolue |
Maalaisliitto |
SKDL |
Sosiaalidemokraatit |
Saadut paikat |
53 |
47 |
38 |
Paikkojen muutos |
5 |
3 |
10 |
Äänet |
528 409 |
506 829 |
448 930 |
Kannatus |
22,95 % |
22,02 % |
19,50 % |
Muutos |
0,1 %-yks. |
1,1 %-yks. |
3,6 %-yks. |
|
|
Neljäs puolue |
Viides puolue |
Kuudes puolue |
|
|
|
|
Johtaja |
Jussi Saukkonen |
Harras Kyttä |
Lars Erik Taxell |
Puolue |
Kokoomus |
Suomen Kansanpuolue |
Ruotsalainen kansanpuolue |
Saadut paikat |
32 |
13 |
13 |
Paikkojen muutos |
3 |
5 |
0 |
Äänet |
346 638 |
146 005 |
140 689 |
Kannatus |
15,06 % |
6,34 % |
6,11 % |
Muutos |
0,2 %-yks. |
0,4 %-yks. |
0,4 %-yks. |
|
|
Seitsemäs puolue |
Kahdeksas puolue |
Yhdeksäs puolue |
|
|
|
|
Johtaja |
Emil Skog |
Veikko Vennamo |
Teuvo Aura |
Puolue |
TPSL |
SMP |
Vapaamielisten Liitto |
Saadut paikat |
2 |
0 |
1 |
Paikkojen muutos |
1 |
Uusi puolue |
1 |
Äänet |
100 396 |
49 773 |
12 000 |
Kannatus |
4,36 % |
2,16 % |
0,52 % |
Muutos |
2,6 %-yks. |
2,16 %-yks. |
0,2 %-yks. |
|
|
Sulje
Alkutalvi 1962 oli poliittisesti vilkasta aikaa, sillä äänestäjät valitsivat runsaan kahden viikon kuluessa sekä presidentin valitsijamiehet että uuden eduskunnan. Molempien vaalien äänestysvilkkaus oli ennätyksellinen: yli 80 prosenttia äänioikeutetuista kävi vaaliuurnilla. Eduskuntavaaleissa äänioikeuttaan käyttäneitä oli yli 350 000 enemmän kuin vuonna 1958. Sosialidemokraatteja lukuun ottamatta kaikki puolueet saivat ennätysmäärän ääniä. Vaalimatematiikka ei kuitenkaan suosinut äärivasemmistoa. Ensimmäistä kertaa omilla listoillaan esiintynyt Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto (TPSL) sai yli 100 000 ääntä, mutta vain kaksi kansanedustajaa. Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) lisäsi äänimääräänsä yli 50 000:lla, mutta menetti kolme eduskuntapaikkaa. Tilanteen nurinkurisuutta korosti, että Suomen Kansanpuolueen äänimäärä lisääntyi runsaalla 31 000:lla, mutta sen kansanedustajien määrä kasvoi peräti viidellä.[2]
Maalaisliitto nousi vaaleissa historiansa kolmannen kerran eduskunnan suurimmaksi puolueeksi. Vaalien jälkeen sillä oli hallussaan poliittinen värisuora: sekä presidentin (Urho Kekkonen), pääministerin (Ahti Karjalainen) että eduskunnan puhemiehen (Kauno Kleemola) paikat. Sisäisestä hajaannuksesta kärsineelle ja noottikriisin vuoksi poliittiseen paitsioon ajautuneelle SDP:lle vaalien tulos oli miltei katastrofi, mitä pahensi osaltaan se, että puolue menetti vaalien jälkeen paikkansa puhemiehistössä. SDP:n kärsimä tappio johti vaalien jälkeen Väinö Tannerin eroon ja Väinö Leskisen erottamiseen puoluejohdosta sekä sovintoneuvottelujen aloittamiseen TPSL:n kanssa. Sen sijaan Kokoomus osoittautui vapautuneen Honka-liiton painolastista, sillä se kasvatti äänimääräänsä liki 50 000:lla ja kansanedustajiensa määrää kolmella. Rehtori Jussi Saukkonen nousi eduskunnan puhemiehistöön ensimmäisenä kokoomuslaisena lähes 20 vuoteen.[2]