Helsingin villikanit
From Wikipedia, the free encyclopedia
Helsingin villikanit, puhekielessä citykanit, ovat pääkaupunkiseudulla vapaiksi päästettyjä tai karanneita lemmikkikaneja (Oryctolagus cuniculus) ja niiden jälkeläisiä, jotka elävät luonnossa villiintyneenä vieraslajina. Ensimmäiset havainnot villiintyneistä kaneista tehtiin 1980-luvun puolivälissä, ja populaatio alkoi levitä 2000-luvun alussa poikkeuksellisen lämpimien talvien ansiosta. Metsästyksen ja ankarampien talvien vuoksi villikanien kannan kasvu on taittunut tai määrä jopa vähentynyt 2010-luvulla, mutta ilmeisesti kanta on muodostunut pysyväksi.
Kaneja on pidetty haitallisina, koska ne saattavat syödä puistojen koristekasveja ja siirtolapuutarhurien hyötykasveja. Kaniinit voivat myös kaivaa käytäviä tie- ja ratavalleihin. Lisäksi niiden on pelätty levittävän loisia ja sairauksia. Toisaalta kaneja on pidetty myös osana nykyistä kaupunkiluontoa. Helsingin eläinsuojeluyhdistys on vaatinut kaninpyynnin lopettamista ja arvostellut mediaa villikaniongelman paisuttelusta.
Villiintyneiden kanien yhdyskuntia tavataan Suomessa aina Oulun korkeudelta ja myös kaupunkien ulkopuolelta.[1] Pääkaupunkiseudun lisäksi niistä on haittaa Turussa, Vaasassa, Tuusulassa ja Mäntyharjulla.[2]