Lyydiläiset
itämerensuomalainen kansa / From Wikipedia, the free encyclopedia
Lyydiläiset eli lyydiköt ovat Aunuksenkannaksen itäosassa elävä itämerensuomalainen kansa. Lyydiläisten määrää ei tarkkaan tiedetä, koska Venäjällä heidät tilastoidaan karjalaisiksi. Heidän määräkseen arvioidaan noin 10 000, mutta heistä vain noin 3 000 puhuu lyydiä jollain tasolla. Tätä kattavammin heistä lyydiä puhuu ainoastaan noin 100–500 henkeä.[1] Lyydiläisillä on oma seura Suomessa, ja seuran puheenjohtajan dosentti Herman Hakalan mukaan hyvin lyydin kielen taitavia on noin 300.[2] Nämä puhujat elävät enimmäkseen Kontupohjan, Prääsän ja Aunuksen piirin kylissä. Aluetta kutsutaan Lyydinmaaksi, ja akateemikko Martti Haavio nimitti sitä lyydiläisten lintukodoksi.[3] Suomalaisen kielitieteen perinne pitää lyydiä omana kielenään, vaikka osa kielentutkijoista on pitänyt lyydiä karjalan kielen murteena.[4] Koska kielellä ei ole virallista asemaa Venäjällä, vaan sitä pidetään murteena, ei sille saada virallisia opetusmateriaaleja, eikä sitä ole voitu opettaa alueen kouluissa.[5] Tilanne on kuitenkin muuttumassa, ja vuosina 2014–2015 opetusta on saanut noin 50 oppilasta.[6]
Lyydiläiset | ||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Lyydiläisten seuran käyttämä lyydiläisten lippu. |
||||||||||
Väkiluku | Noin 10 000 | |||||||||
Merkittävät asuinalueet
|
||||||||||
Kielet | venäjä, lyydi, suomi, ruotsi | |||||||||
Uskonnot | kristinusko, erityisesti ortodoksisuus | |||||||||
Sukulaiskansat | muut itämerensuomalaiset kansat | |||||||||
Infobox OK |
Vielä 1900-luvun alussa lyydin kielen puhujamäärä oli noin 10 000 henkeä, ja se jakautui viiteen eri päämurteeseen, joista 1940-luvun jälkeen oli jäljellä enää kolme. Nämä kolme elävää murretta ovat järvilyydi (pohjoismurteet), jokilyydi (keskimurteet) ja metsälyydi (Kuujärven lyydiläismurre). Kuolleita ovat Sakilan (Järventakuisen) murre sekä Petroskoinlahden pohjoisrannalla puhuttu Lohmojan murre.[7] Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen lyydiläiset ovat kokeneet painostusta, ja heitä on lähetetty esimerkiksi pakkotyöhön.Tämä on hankaloittanut merkittävästi heidän kulttuurinsa ja kielensä säilymistä Neuvostoliitossa ja Venäjällä.[8][9]
Kuten kaikilla itämerensuomalaisilla kansoilla, siitä huolimatta, että lyydiläiset ovat kääntyneet kristinuskoon, he ovat säilyttäneet monia tapoja ja uskomuksia, jotka periytyvät heille heidän esi-isiensä harjoittamasta muinaisuskosta ja šamanismista. Lyydiläisten muinaisuskossa on erittäin paljon samoja piirteitä verrattuna muiden itämerensuomalaisten kansojen muinaisuskoon. Esikristillisen ajan jälkeen lyydiläiset ovat harjoittaneet ortodoksisen uskon lisäksi vanhauskoisuutta praasniekkoineen.[10] Lyydiläisten kansallispäivä on 23. päivänä toukokuuta.[11] Lyydiläisen kulttuurin päivä on 1. päivänä elokuuta, ja sitä on vietetty vuodesta 2021 alkaen.[12]