Pyhä sydän
Jeesuksen ruumillinen sydän ja hänen rakkautensa symboli / From Wikipedia, the free encyclopedia
Pyhä sydän (lat. Sacrum Cor, ital. Sacro Cuore, ransk. Sacré-Cœur, saks. Heiliges Herz) tarkoittaa Jeesuksen ruumiillista sydäntä, jota katolisessa kirkossa palvotaan Jeesuksen ihmisiä kohtaan tunteman rakkauden symbolina. Palvonnasta on merkkejä jo keskiajan saksalaisessa mystiikassa, mutta varsinaisena palvonnan alkajana pidetään ranskalaista salesilaisnunnaa pyhää Marguerite-Marie Alacoquea (1647–1690) ja hänen näkyjään 1673–1675. Paavit edistivät palvontaa varsinkin 1700-luvulla. Paavi Klemens XIII hyväksyi Pyhän sydämen juhlan 1765 ja Leo XIII lisäsi juhlan arvoa 1899, sekä omisti samana vuonna maailman pyhälle sydämelle. Monissa katolisissa kirkoissa on kuvia, joissa Jeesus kantaa orjantappurakruunun ympäröimää sydäntään.[1][2] Pyhän sydämen juhlapyhää vietetään 3. perjantaina helluntain jälkeen, päivää ennen Jeesuksen äidin Neitsyt Marian tahrattoman sydämen muistopäivää.[3] Katolisen kirkon lisäksi Jeesuksen sydäntä kunnioitetaan myös vanhakatolisessa, anglikaanisessa ja luterilaisessa kirkossa. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Pyhän Sydämen kappeli on nimetty Jeesuksen sydämen mukaan ja SLEY käytti aiemmin tunnuksenaan Martti Lutherin sinettiä[4], jossa on luultavasti augustinolaisilta periytyvä sydän. Jeesuksen sydäntä kunnioitetaan nimenomaan pyhänä, kun sitä vastoin esimerkiksi hänen äitinsä Neitsyt Marian sydäntä kutsutaan tahrattomaksi. Kesäkuu on omistettu Jeesuksen pyhälle sydämelle.[5] Pyhimyksiä, jotka tunnetaan hartaudesta pyhää sydäntä kohtaan ovat pyhä Bonaventura, pyhä Gertrude, pyhä Katariina Sienalainen, pyhä Jean Eudes ja pyhä Marguerite-Marie Alacoque.[6]